8.12.1995

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 12.1.1994

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä selvitetyksi, että vanhempi konstaapeli A oli 1.9.1993 Helsingissä ja Vantaalla, Lahden moottoritiellä, kuljettanut henkilöautoa 100 kilometrin tuntinopeusrajoitusalueella Pihlajamäen ja Kehä I:n välillä 740 metrin matkalla 145 kilometrin keskituntinopeudella ja Kehä I:n ja Kehä III:n välillä 5 650 metrin matkalla keskinopeuden ollessa 152 kilometriä tunnissa sekä Korson liittymän kohdalla 120 kilometrin tuntinopeusrajoitusalueella käyttäen 165 kilometrin tuntinopeutta. Käräjäoikeus katsoi, että A:n muusta sanotulla tiellä tapahtuneesta liikenteestä ajonopeuden puolesta huomattavasti poikennut ajo siviilimallisella virka-autolla hälytyslaitteita käyttämättä oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa liikenneturvallisuudelle. Sen vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n tieliikennelain 4 ja 98 §:n nojalla liikenteen vaarantamisesta 12:een 70 markan määräiseen päiväsakkoon.

Helsingin hovioikeuden tuomio 1.12.1994

Hovioikeus ei A:n valituksen johdosta muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

Tieliikennelain 25 §:n 3 momentin mukaan hälytysajoneuvon sekä liikenteen valvontaan taikka poliisin, rajavartiolaitoksen tai tullin virkatehtävään käytettävän ajoneuvon kuljettaja saa ylittää muun muassa tiekohtaisen suurimman sallitun nopeuden, jos tehtävän kiireellisyys sitä välttämättä edellyttää. Säännöksessä tai lain esitöissä ei tarkemmin määritellä, millaista kiireellisyyttä lainkohdan soveltuminen edellyttää. Hallituksen esityksessä laiksi tieliikennelain muuttamisesta (HE 14/89 s. 3), joka tarkoitti puheena olevan poikkeussäännöksen ulottamista koskemaan poliisin lisäksi tullin ja rajavartiolaitoksen ajoneuvojen kuljettajia, mainitaan esimerkkeinä tuollaisesta kiireellisyydestä näiden osalta laittomien kuljetusten katkaisu ja takaaajo.

A on menetellessään käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla tavalla toiminut sisäasiainministerin autonkuljettajana poliisin siviilimallisella virka-autolla. A on kertonut syyksi suurimman sallitun nopeuden ylittämiseen sen, että tapahtuma-aikaan eli kello 18.50 - 19.03 ministeri oli ollut myöhässä Järvenpäässä kello 19 alkavaksi ilmoitetusta tapaamisesta tai kokouksesta. Pelkästään kuljetettavan sanotunlainen kiire ei kuitenkaan merkitse, että tehtävä välttämättä edellyttäisi suurimman sallitun nopeuden ylittämistä. Tätä osoittaa jo sekin, että A:n ilmoituksen mukaan muita valtioneuvoston jäseniä kuin sisäasiainministeriä sekä monia muita kuljetuksen kiireellisyyden suhteen vastaavassa asemassa olevia henkilöitä kuljettavat muut kuin puheena olevassa 25 §:n 3 momentissa tarkoitetut kuljettajat.

Tieliikennelain 104 §:ssä säädetään muun muassa, että jos liikenteen vaarantamiseen syyllistyneen rikos olosuhteet huomioon ottaen on vähäinen, voidaan rangaistus jättää tuomitsematta. Tältä osalta A on tuonut esiin, ettei hänen ajonsa ulkonaisiin olosuhteisiin nähden ollut aiheuttanut kenellekään vaaraa, koska tapahtumapaikkana oli ollut nykyaikainen, suurille nopeuksille suunniteltu, moniajokaistainen moottoritie ja koska auto oli hyvin soveltunut korkeillekin nopeuksille sekä hän itse oli saanut poliisina erityiskoulutusta muun muassa nopeaan ajoon. Hän ei myöskään ollut ajaessaan esimerkiksi pujotellut kaistoja vaihdellen. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, että kerrotuista olosuhteista huolimatta tapahtunut sallitun nopeuden ylittäminen ei ole sellainen vähäinen rikkomus, josta rangaistus voitaisiin jättää tuomitsematta.

Rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, milloin rikosta on tekoon tai tekijään liittyvistä erityisistä syistä pidettävä anteeksiannettavana. Säännöksen esitöiden mukaan (HE 79/89 s. 19) tällaisia kysymykseen tulevia poikkeuksellisuusperusteita voisivat olla muun muassa tekijään kohdistunut voimakas painostus tai uhka sekä pakkotilaa tai rangaistavuuden poistavaa oikeuserehdystä lähellä olevat tilanteet.

A ei ollut saanut nimenomaista käskyä ajaa ylinopeutta vaan syynä hänen menettelyynsä oli ollut se, että hän oli tiennyt ministerin olevan myöhässä aikataulusta. Käräjäoikeudessa todistajana kuultu, A:n kuljettaman auton moottoritiellä pysäyttänyt vanhempi konstaapeli on kertonut A:n ilmoittaneen pysäyttämisen jälkeen, että hänellä oli kuljetettavanaan sisäasiainministeri ja että heidän olisi pitänyt olla Järvenpäässä kello 19. Samassa auton takaistuimelta oli noussut mainittu ministeri, joka oli ilmoittanut, että hänellä oli kiire, sekä kehottanut todistajaa ottamaan yhteyden liikkuvan poliisin johtoon.

Edellä kerrotusta ilmenevä pelkästään kuljetettavana olevan henkilön tilaisuudesta tai tapaamisesta myöhästyminen ei ole rinnastettavissa sellaiseen pakottavaan vaaraan, jonka johdosta teko voisi jäädä rankaisematta, joten tällä perusteella A:n tekoa ei ole pidettävä anteeksiannettavana. Siihen nähden, että hän on kertomastaan syystä katsonut voivansa rikkoa liikenneturvallisuuden kannalta keskeisiä, sen takaamiseksi asetettuja nopeusrajoituksia, ei hänen tekoaan ole pidettävä myöskään anteeksiannettavana erehtymisenä tai tilapäisenä hairahtumisena.

Vaikka on pääteltävissä A:n teon johtuneen siitä, että häneen nähden esimiesasemassa oleva kyydittävä oli edellyttänyt kuljetuksen tapahtuvan mahdollisimman nopeasti ja siis nopeusrajoituksia ylittäenkin, A:n on jo ammattinsa perusteella täytynyt ymmärtää menettelynsä todellinen luonne. Tähän nähden ei ole perustetta pitää tekoa anteeksiannettavana, vaan sen olosuhteisiin ja luonteeseen sekä A:n syyllisyyteen liittyvät, edellä mainitut seikat on otettu huomioon mitattaessa rangaistusta rikoslain 6 luvun säännösten mukaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.